Voimaeläimet
Shamaanisessa uskossa kaikella, joka on elossa, kantaa mukanaan voiman ja viisauden. Voimaeläimet ovat olennainen osa shamaaniharjoituksissa. Ne ovat se auttava henki, joka lisää shamaanin voimaa ja ovat osa menestystä, missä vain uskalluksessa tai asiassa johon shamaani ryhtyy.
Shamaanit uskovat, että kaikilla on voimaeläimiä, eläinhenkiä jotka asuvat jokaisessa yksilöllisessä lisäyksessä henkilön voimiin ja suojelevat sairauksilta, ovat ikään kuin suojelusenkeleitä. Joka voimaeläin jonka "omistat" nostattavat voimiasi, etteivät sairaus ja negatiivinen energia eivät pääse kehoosi. Henki myös antaa viisautta, minkälaista tämä omistaa. Esimerkiksi kotkahenki antaa sinulle kotkan viisauden ja antaa myös joitakin ominaisuuksia kotkalta.
Jokaisella on ajateltu olevan pari näitä suojelusvoimaeläimiä. Joillakin voi olla useitakin. Voimaeläin voi poistua, enempää en osaa tulkita, mutta toinen voi ottaa tämän paikan. En ole varma miten selittää, ellei tämä toinen ota tämän paikkaa.
○ Voimaeläimet ovat osa sinun voimiasi ja viisauttasi
Ne ovat lisäys voimaasi ja viisauteesi, sekä ovat tavallaan suojelusenkeleitä. Eivät ne ole mitenkään erilaisia hahmoja, esimerkiksi kotka vain antaa viisauden ja voimansa sinulle ja suojelee sinua voimallasi ja viisautenasi. Olen yrittänyt nyt korjata sanojani ja olen saanut tässä pari suotua tilaisuutta.
ALLIGAATTORI: asioiden sulattelu, kokonaisuuden näkeminen, hyökkäävyys
ANTILOOPPI: nopeus, uhrautuminen, sulavuus
APINA: nopeus, keskittyminen, kekseliäisyys, leikkisyys
BUFFALO: elämän pyhyys, yltäkylläisyys, periaatteiden voimakkuus, kiitollisuus, jääräpäisyys
DELFIINI: uskollisuus, leikkisyys, sopeutuvuus, ystävällisyys, huumorintaju
HAI: itsenäisyys, selviytyminen, metsästäjyys
HAIKARA: itsenäisyys, laajat näkökulmat, hedelmällisyys, riippumattomuus, yksinäisyys
HAISUNÄÄTÄ: maine, voima, läsnäolo, itsen arvostaminen
HAUKKA: laaja näkökulma, aktiivisuus, uskallus, vaisto, erittelykyky, sanansaattaja
HEVONEN: uskollisuus, lohdutus, maskuliininen voima, kestävyys, liikkuvuus
HIIRI: yksityiskohtaisuus, tutkiskelu, järjestys, keskittyminen, pelot
HIRVI: itsekunnioitus, ylväys, maskuliininen voima, kestävyys, jatkuvuus
HÄMÄHÄKKI: naiseus, verkostoituminen, luovuus, mahdollisuudet
ILVES: salaisuuksien pitäminen, suojeleminen, opas, oma polku
JAGUAARI: lahjomattomuus, moitteettomuus, nopeus
JOUTSEN: viehkeys, tasapaino, viattomuus, pyhyys, alitajunnan tutkiminen
JÄNIS: täsmällisyys, pelot, varovaisuus, nopeus
KALKKUNA: äidillisyys, suojeleminen, oma reviiri, huolehtiminen
KARHU: voima, varmuus, itsensä tutkiskelu, parantaminen
KAURIS: lempeys, nopeus, herkkyys, feminiinisyys
KETTU: viekkaus, nopea äly, notkeus, keinojen löytäminen
KILPIKONNA: suojaava kilpi, asioiden perusteellinen läpikäyminen, äidillisyys, suojelu, hoivaaminen
KISSA: kokonaisvaltaisuus, henkisyyden ja fyysisyyden yhdistäminen, itsenäisyys, maagisuus
KIRAHVI: laaja näkemys, maadoittuminen, haavoittuvuus
KOIRA: uskollisuus, jalous, opettaminen
KOJOOTTI: vallattomuus, temppuilevuus, leikillisyys, oma polku
KOLIBRI: nopeus, viestintuoja, ajattomuus, feminiininen energia
KORPPI: rohkeus, itsetuntemus, opas, havainnot, magia
KOTKA: viisaus, laaja näkökulma, itsenäisyys, henkisyys, yhteys jumalalliseen voimaan
KYYHKYNEN: rauha, henkimaailma, viattomuus, yhteistyön rakentaminen
KÄÄRME: uudelleen syntyminen, älykkyys, jumalatar, muuntuminen, terävyys, pistävyys
LEIJONA: rohkeus, majesteetillisuus, sydämellisyys, johtajuus
LEPAKKO: uudelleen syntyminen, erilaiset näkökulmat, salaisuudet, vihkiytyminen
LISKO: säilyttäminen, unelmoiminen
LOHI: viisaus, sisäinen tieto, päättäväisyys, sisu
MAJAVA: rakentaminen, suojeleminen, rakenteiden hallinta
MERIHEVONEN: luottamus, hienostuneisuus
METSO: henkilökohtainen voima, vahvuus, maskuliinisuus
MUURAHAINEN: ahkeruus, yhteistyö, liike, ryhmämieli, kärsivällisyys
MÄYRÄ: taistelutahto, sinnikkyys, sisäinen voima
NORSU: sitoutuminen, uskollisuus, viisaus, vanhan ihmisen elämänkokemus
NÄÄTÄ: energisyys, kekseliäisyys, vaivihkaisuus, voima
OPOSSUMI: suunnanmuutos, strategia, harhautus
ORAVA: suunnitteleminen, kokoaminen, vikkelyys
PERHONEN: muodonmuutos, kauneus, vaihtuvuus
PESUKARHU: suojelu, anteliaisuus, ympäristön tutkiminen
PEURA: lempeys, välittäminen, kiltteys
PIIKKISIKA: viattomuus, kumppanuus, välittäminen
PREERIAKOIRA: vetäytyminen, hengähtäminen
PÖLLÖ: viisaus, henkimaailma, vastaanottavaisuus, sisäinen näkemys, selvänäköisyys
SAMMAKKO: veden energia, puhdistuminen, tarkkailu, parantaminen
SAUKKO: parantava feminiinisyys, leikkisyys, ennustustaidot
SIILI: Piikikkyys, itsenäisyys
SUDENKORENTO: keveys, illuusiot, huolettomuus
SUSI: uskollisuus, kestävyys, menestys, opettaminen, ryhmätyöskentely
VALAS: tasapaino, huolehtiminen, viisaus, yhdistyminen
VARIS: muutos, laki, viestintuoja
VILLISIKA: kohtaaminen, elämänvoima, itsepäisyys
VUORISTOLEIJONA: johtajuus, vahvuus, tasapaino
VYÖTIÄINEN: Suojaava/parantava kilpi, turvallisuus, sisäänpäin suuntautuminen
__________________________________________________________________________________
Hihii, minun voimaeläin on kotka. Eli "viisaus ja laajanäkökulma, yhteyksiä jumaliin" .
Nyt ei ole mitään paranormaalia tapahtunut. Tälläpä aloitellaan viikko:)!
~Kaarina~
Kaikki kopioitua. Tää blogi on huijausta.
VastaaPoista